Enckell-Vuorinen

Eric Enckell

Erik Martinpoika Enckell (isoäitini isoisän isoisä) syntyi Tottijärvellä 13.5.1775. Vuodesta 1797 Erik lähtien hänet kirjattiin nimellä ja ammattinimikkeellä kylänräätäli (sockenskrädd) Erik Enkell Suomen Asutuksen Yleisluetteloon. Hänen syntymäkotinsa sijaitsi Vesilahteen silloin kuuluneen Tottijärven torpparipitäjän Jokipohjan kylän Yrjö Pelttarin (Erikin äidin veli) torpan mailla. Torppa oli lohkottu Laukon kartanon omistukseen kuuluneen Tottijärven Säterikartanon maista.

Enckell on yksi tunnettuja sukuja Suomessa. Esi-isäni asuinseuduilla, Vesilahden-Karkun alueilla, oli hänen elinaikaan ja vuosikymmeniä aikaisemminkin elänyt Enckellejä, mm. Karkun pappissuku ja joukko käsityöläisiä. Enckellin suvusta Gerald Enckellin vuonna 2000 valmistunut tutkimus Släkten Enckell 1623 - 2000 ei kuitenkaan sisällä mitään tietoa Eric Enckellistä kuten ei myöskään hänen mahdollisesta isästään Martin Enckellistä.

Erik sai sukunimensä Enckell oletettavasti oppi-isänsä mukaan, mikä oli käsityöläisille tyypillistä. Käsityöläissukunimi siis kuvasti eräänlaista "koulukuntaa" eli se usein viittasi tietyn alueen käsityöläisiin. On mahdollista, ettei Ericillä ollut sukuyhteyttä tunnettuun Enckellien sukuun.

On myös mahdollista, että Ericin äiti Riitta olisi seurustellut Enckellin sukuun kuuluneen miehen kanssa, ja Eric olisi saanut alkunsa tästä suhteesta.

Erik Enckellin äiti oli Riitta Pelttari Tottijärven Jokipohjasta eli nykyisestä Joenpohjasta (s. 1744, k. 22.6.1806). Riitan vanhemmat olivat Kaarle Hannunpoika Pelttari, s. 1711, k. 1783 Tottijärvellä) ja äidiäiti Riitta Juhantytär (s. 1712, k. 8.8.1799). Tottijärven rippikirjaan (1796-1801) molemmat Brithat ja Erik merkittiin peräkkäin alletusten.  Kaarle oli Pelttarin säteritorpan isäntänä 1765-1767, jonka jälkeen tila siirtyi hänen pojalleen Yrjölle (s. 1737) eli Erikin enolle.

Erikin äiti Riitta ei ollut aviossa, kun Erik syntyi 13.5.1775 Tottijärven Jokipohjan Pelttarilla. Kirkonkirjoihin Erikille merkittiin patronyymi Martini, joka viittasi Martti-isään. 

Lue lisää: Eric Enckell

Kalle Kustaa Mäkelä

Isoäitini isoisän isä Kalle Kustaa Erikinpoika Enckell, myöhemmin Mäkelän torppari, oli renkinä kierrellen läpi Kauvatsan ja Kokemäen eri tiloja, mm. Kokemäen Kiettärön Purrilta hän meni Kiettärön Takulle v. 1833. Grootilan Ylä-Heikillä hän oli renkinä v.1837, Skyttälän Erkkilässä v.1838, Kiettärön Purrilla v. 1840-1842 ja lopulta Jalonojan Niurulla v.1843.

Kalle Kustaa vihittiin 15.7.1838 Kokemäellä Maria Loviisa Rönnin kanssa, joka oli syntynyt 3.10.1819 Kokemäellä Niskan kylässä. Hänen vanhempansa olivat rakuuna Matti Jaakonpoika Rönni, syntynyt 4.1.1794 Kokemäellä ja k. 27.11.1865 Kokemäellä, sekä Maria Matintytär, syntynyt v. 1796 Huittisissa ja kuollut 19.7.1828 Kokemäellä.

Kalle Kustaa ja Maria Loviisa saivat Mäkelän torpan Kauvatsan Jalonojan Niurulta v. 1843,

Lue lisää: Kalle Kustaa Mäkelä

Vihtori Vuorinen

Isoäitin isoisä, työmies Vihtori Kallenpoika Vuorinen avioitui Hilma Karoliina Aapramintyttären (isoäitini isoäiti) kanssa, joka oli syntynyt 8.1.1849 Mouhijärvellä. Hilma Karoliinan isä oli torppari ja työmies Aaprami Lammi Vesunnin Iso-Tykiltä, syntyjään Hannulan talonpojan poika, syntynyt 3.4.1821 Mouhijärvellä, kuollut 5.4.1892 Mouhijärvellä. Hilma Karoliinan äiti oli Eva Stina Ottelin, syntynyt 10.5.1817 Suodenniemellä, kuollut 27.2.1885 Suodenniemellä. He olivat avioituneet 10.11.1844.
Perimätiedon mukaan Hilma Karoliinan kotona Mouhijärvellä oli ollut ruotsinkielisiä kirjoja, jotka olivat mahdollisesti peräisin Hilman äidin isoäidiltä Britha Stina Lindgreniltä. Hän oli mitä ilmeisimmin ruotsinkielinen. Britha Stina oli saattanut tulla Mouhijärven Selkeen virkatalon talousmamselliksi Ruotsista tai virkatalon haltijan ja

Lue lisää: Vihtori Vuorinen

Hilma Vuorinen

Ellen olisiko Ella ja Taimi                     Saimi Koskinen nuorena

Hilma Vuorisen kuva-albumissa oli kuvia karjakoista.                   Saimi Koskinen nuorena.

Kuvassa luki "Ellen".

 

Eric Enckellin vaiheita

Orikorven suutari

"Kauvatsan rukoilevaisten johtajista on syytä mainita suutari Fredrik Ihander, joka oli muuttanut 1850-luvun alussa Kokemäeltä Jalonojan kylään. Hänet tunnettiin lempinimellä "Kauvatsan Fredrik" tai "Orikorven suutari".

Hän piti usein seuroissa puheita ja johti polvirukouksia. Hänellä oli myös harvinaisen kaunis ja sointuva lauluääni. Kauvatsalla puhuteltiin tuolloin rukoilevaisia yleisesti "suutarin uskolaisiksi", niin suuri oli Ihanderin vaikutus.

Hän oli Maria Lovisa -vaimoineen hyvä lukija ja ahkera ehtoollisella kävijä. Kauvatsan rukoilevaiset, totiset kristityt, pitivät tiiviisti yhteyttä Kiukaisissa, Porissa ja Raumalla asti. Kuuluupa Fredrik Ihanderin puoliso vierailleen 1873 rapujen myyntinsä ohessa laulamassa Huhkolan kartanossa Achreniuksen virsiä."

Topi Vuorinen in memoriam

Vihtori ja Hilma Vuorisen pojanpoika, majuri, lentäjä ja kirjailija Toivo Olavi Oskari (Topi) Vuorinen oli syntynyt 3.9.1918 Vaasassa. Hän kuoli 28.2.2015 Helsingissä 96-vuotiaana. Kirjailijana hän käytti nimimerkkejä Topi Tuisku ja Osmo Pata.

Topi Vuorinen kirjoitti novelleja eri lukemistolehtiin nimimerkillä Topi Tuisku. Hän kirjoitti tällä nimellä myös vuonna 1970 ilmestyneen agenttiromaanin Kolauta kohtuullisesti, jossa päähenkilöt agentit Mikko Sirkkula ja Max Want etsivät salaisia rakettisuunnitelmia Portugalissa.

Topi Vuorinen palveli isänmaataan talvi- ja jatkosodassa taistelulentäjänä. Hänelle järjestettiin muistotilaisuus Helsingin Hietaniemen kappelissa 27.3.2015, ja sitä kunnioitti Hornet-hävittäjä lentäen Helsingin Seurasaaresta Hietaniemen yli. Lennosta vastasi Satakunnan lennosto.

Lue Topin tarina tästä.

Kauvatsa

Kuka hän on?

Joku Vuorisen Vihtorin pojista kenties

Voisiko olla joku Vihtori Vuorisen pojista?

Saimi Koskinen

Saimi Koskinen

Saimi Koskisen kuva oli Hilma Vuorisen kuva-albumissa. Mikä yhteys hänellä oli Hilmaan?