Katri-mummolla (1897-1996) oli muistissaan hyvin paljon perimätietoa, joista hän myös mielellään kertoi. Halleyn pyrstötähden kierrettyä läheltä maapalloa 1986 häntä haastateltiin Paikallissanomiin, koska hän muisti sen edellisen vierailun vuonna 1910. Kotipaikkakunnan tapahtumista kansalaissodassa Sampakosken taisteluineen, Majaveden murhista vuonna 1863 ja kaukaisemmistakin tarinoista hän osasi kertoa melko tarkasti. Mielenkiintoisia tarinoita olivat myös tarinat Raskeista Ruotsin vallan ajalta. Raskit olivat mummoni puolison, isoisäni Toivo Hakalan (1894-1967) esivanhempia (kuvat 1-2).

Kruununsotamies Rask. Sitä mummo usein painotti. Kruununsotamies Rask oli Kuljun kartanolla toiminut paroni Mellinin palvelijana ja osallistunut myös Suomen sotaan. Kuljun kartano sijaitsi ja sijaitsee edelleen Nokian Suoniemellä. Toinen asia mitä hän Raskeista painotti oli Vänrikki Stoolin tarinoiden kertomus korpraali Braskista, joka hänen mukaansa oli tarina meidän esi-isästämme. Kerran hän "alleviivasi" asiaa hakemalla piironginsa laatikosta Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja ottamalla esiin siihen liittyvän runon von Konow ja hänen korpraalinsa.

Toinen Kuljun kartanoon liittyvä tarina on se, kun mailla kierteli eräänä iltana susia. Tästä huolestunut palvelusväki kysyi kartanon paronilta neuvoa. Paroni antoikin määräyksen: "Päästäkää kartanon hevonen ulos aitaukseen, kyllä se sinne saapuneet sudet hengiltä potkii". Mutta eihän yksi hevonen susilaumalle pärjää. Sudet kun osaavat ja jaksavat laumassa väsyttää yhden hevosen vastustuskyvyttömäksi. Seuraavana aamuna kerrottiin paronille huonoja uutisia, hevonen oli raadeltu hengiltä. Siihen paroni (ilmeisesti Mellin) vain totesi välinpitämättömästi: "Hmh, kyllä kruunulta uusia hevosia saa".

"Kyllä briski oot jos braski oot". Ja nauru päälle. Siinä lausahdus, joka viittasi Raskeihin. Raskit lienivät tämän perusteella jokseenkin riskejä miehiä eli isoja ja vahvoja.
Tällä sivustolla kerron isoisäni isoisän isoisästä, korpraali Karl Heikinpoika Raskista ja pohdin sitä, voisiko hän perimätiedon lisäksi historiatietojen valossa olla esikuva Vänrikki Stoolin tarinoiden korpraali Braskille. Kruununsotamies Raskista kerron sivulla Juuret->Rask-Hakala.